Tie ajatuksiin - Tarinoita Oulun hämärästä kauneudesta - Osa 1: Lähtö

Osa 1 - Lähtö

On kesäkuun ensimmäinen päivä. Mun lukion toinen lukuvuosi Kauhavan lukiossa on just päättynyt. Meillä oli kavereiden kans eilen ihan hyvä meininki. Oli hieno aurinkoinen sää ja lämmintä vettä Ojutjärven uimarannalla. Kyllä kuulit oikein. Täällä Kauhavalla on kuin onkin sentään kärpäsenpaskan kokonen järvi. Wikipedia kertoo, että järven pinta-ala on 56,7 hehtaaria ja rantaviivan pituus 4,7 kilsaa. Ojutjärvi on luonnontilainen hummuspitoinen järvi. En ala jaarittelemaan tästä enempää. Toinen lukuvuoteni on nyt purkissa ja mentiin sen tietyn porukan kans uimaan koulun päätteeksi. Otettiin enemmän tai vähemmän alkoholia tän pikkukaupungin ainoalla rannalla. Täytin helmikuussa 18, joten mulla oli ikää ostaa kaljaa. Osalla kavereista oli vanhempia kavereita, joilla he saivat viinaa Alkosta.

Mun nimi on siis Jussi Uusitalo. Olen kauhavalainen 18-vuotias miehenalku ja päätin just toisen lukiovuoteni. Kauhava on noin 16 000 asukkaan kaupunki Etelä-Pohjanmaalla. Tykkään kirjoitella tätä päiväkirjaani. En tiiä mihin tyyliin kirjoittaisin asiat tälle alustalle. Olen niin sanotusti aito härmäläinen ja pohjalainen, mutta mietin silti miten tätä kirjoittaisin, jos joku vaa eksyis lukemaan tätä. Olen hyvä äidinkielessä, mutta tuntuu ihan pöljältä jos alan tekemään tätä jollain kirjakielellä, koska eihän kukaan normi ihminen puhu sillä tavalla miten meitä opetetaan. (Pöljä, onpa pöljä sanavalinta, mutta mietin tätäkin kun sana piti valita.) Musta tuntuu kuitenkin paremmalta, etten ala ristus sentään korvaan deetä ärrällä tai niin pois päin mikä meidän murteeseen tyypillisesti kuuluu. Koitan pitää tämän vaan mah(r)ollisimman selkeenä puhekielenä.

Palataan muhun. Lukuvuoteni on just päättynyt ja mulla on aika vitunmoinen krapula. Aamulla oli pakki ihan sekasin ja piti käydä oksentamassa. Päättäreitä varten ostetut sikaritkin tekee olosta entistä huonomman. Asun vielä porukoilla ja mulla on pari vuotta nuorempi pikkuveli. Porukat on semi konservatiivisia kepun äänestäjiä, mutta ihan asiallisia perusluterilaisia. Mä oon ainakin omasta mielestäni vähän modernimpi ja erosin kirkosta heti kun täytin 18. Tulin kotitalooni aamuyöstä. Mua huudettiin kaheksan aikaan aamupalalle, mutta en pystynyt nousemaan sängyn pohjalta. Pystyin sitten puolenpäivän aikaan kampeaan itteni ylös lämmittämään jo jäähtynyttä puuroa ja paistamaan munia. Sain kuunnella isännän vittuilua, vaikka kaikella rakkaudella hän tekeekin niin. Pikkuveljeni täyttää pian 16, mutta ei hänkään ole niin puhdas pulmunen. Itse asiassa hän on ikäistensä piireissä niitä pahoja poikia ja melko eri puusta veistetty mitä ite oon. Ei silti mitään äärimmäistä, vaan melko perinteisellä "pojat on poikia" -mentaliteetilla.

Istun sohvalla ja mietin syntyjä syviä. Tiedän, mitä krapula tekee mielelle ja asiat päässäni saattavat saada suuremmat mittasuhteet. Silti mietin, mitä hittoa mä oikein teen täällä. Tää on pieni konservatiivinen kaupunki keskellä Härmää. Mulla on ympärillä ihan ok määrä ihmisiä, mutta nyt kun lukuvuoden päättäjäisetkin ovat ohi, olen hyvin ulkopuolinen. Nään välillä joitain muutamia, mutta en säännöllisesti. Mulla on kesäksi tiedossa töitä K-Marketissa ja tiedossa ihan ok määrä tunteja. Vaikka asiat saattavat saada nyt isommat mittasuhteet, mulla kasvaa ajatus päästä joksikin aikaa pois tästä kylästä. Saan kesätöissä sen verran massia, että pääsisin alkuun jossain muualla. Olen käynyt usein Seinäjoella. Se ei ole tarpeeksi iso ja sivistynyt paikka. Vaasakaan ei tunnu hyvältä. Täällä on rautatieasema, joten voisin mennä jonnekin minne juna vie. Tampere? Helsinki? Oulu? Kuulostaa lupaavalle. Taidan kuitenkin hoitaa nää reilu pari kuukautta kaupalla ja lähen sitten. Lukiota on jäljellä vielä vuosi, mutta pakko pitää breikkiä. Musta ei tunnu nyt hyvälle täällä. Haluan nähdä isomman maailman, johon mahtuu enemmän kaltaisiani tyyppejä.

No mutta. Tehdäänpä tehän väliin sellane aikahyppy mun alkukesästä vähän pidemmälle. Sillä tavalla se mun kesä alkoi. Toivuin krapulasta henkisesti parissa päivässä. Kaupalla on ollut ihan kivaa touhuta. Olen saanut lukiolaiseksi ihan kelpo määrän työtunteja ja paljon vastuuta. Rauhasen Pasi on leppoinen esimies, joka on ollut reilu meitä työntekijöitä kohtaan ja ollaan saatu nauttia kaupan valmisruokatiskin ja salaattibaarin tuotteita veloituksetta. Keskenämme me työyhteisössä kutsutaan häntä kaikella rakkaudella Etu-Rauhaseksi. Voi vittu tää saattaa kuulostaa niin puujalalle, jonka keksimällä keksin. Ken tietää. Meillä on töissä erinomainen henki ja olen itse päällisin päin sosiaalinen, mutta en silti näe juurikaan työkavereitani vapaa-ajalla. Olen viihtynyt silti kovasti töissä. Koska kaupunki on pieni, meillä käy päivästä ja viikosta toiseen samoja asiakkaita. Se on sekä hyvä että huono asia. Se on kaupan kannattavuuden ja oman viihtyvyyden kannalta hieno asia, että asiakkaina on kiitollisia hyvänpäiväntuttuja. Kolikon kääntöpuolena on samoja hankalia tapauksia ja kylähulluja, jotka rasittavat mua aina niin perkeleesti. En saisi puhua asiakkaistani nimillä, mutta sanotaan Vanhasen Turo, joka tulee aina niin pahanhajuisena vittuilemaan ja tinkaamaan. Onko asiakas aina oikeassa? Ei vitussa ole. Häntäkin joutuu se kerran viikkon pariin patistamaan pitkään kotiin käyttäytymään. Sitten on paikallisia alaikäisiä, jotka yrittävät päästä kaljojen ja tupakkien kanssa kassan ohi sekä myös saada maksaa ostoksensa mun vuorollani. Syy koska olen heitä vain vähän vanhempi ja osa on myös samassa lukiossa. En ole näiden läheinen kaveri ja kuulen kesän loppua kohden vittuilua siitä, että en mukamas jeesaa mun kaveria. Teen vain työni, koska en myy alaikäisille. Sana kiirii ulos ja musta tulee joku kyrpä kesäapulainen. 

Tää kylä on niin perseestä ja haluan entistä enemmän pois täältä. Vaikka töissä on ihan kivaa ja mulla on muutamia vanhoja kavereita, tunnen että haluan uuden alun heti. Ihmettelen, miksi osa mun kavereista haluaa jäädä tänne johonkin peltotöihin, eikä jahdata omia unelmiaan. Sen sijaan riippakivenä on velvollisuuden tunne perheen elinkeinosta. Tätä ei varmasti moni allekirjoita, mutta tältä musta tuntuu. Ehkä en olekaan itse aito härmäläinen, vaan todellinen paikkani on jossain muualla. Kun meillä on tänä päivänä somet ja kaikki, niin tiedän ehkä paremmin mistä haaveilen. Olenko liian sivistynyt tänne? Joku tätä lukeva paikallinen haluaisi varmasti lyödä mua turpaan, kun tällä tavalla avaudun ja tyyliin kritosoin maataloutta ja kaikkea. Ei tarvitse ajassa mennä kauas taaksepäin, niin moraa tulisi varmasti edestä ja takaa. 

Kaverini täällä Kauhavalla ovat ihan jees ja olen tuntenut heidät pitkään. Ollaan nyt kesällä keitelty kahveja, jauhettu paskaa, heitetty läppää ja muutenkin pyöritty ympäri kyliä Samburgerin grillillä ja muualla. Syvää yhteyttä meillä ei kuitenkaan ole, enkä kovin paljon puhu omista tuntemuksistani. Osa on myös kasvanut vaikenemisen kulttuuriin, eikä avautuminen ole suotavaa. Mentaliteetti on klisheinen suomalainen pullo pöytään ja kaikki ulos. Ei saatana vaikka niin kävisikin, niin huolenaiheet ovat ilmanaikuisia ensimmäisen maailman ongelmia jotka liittyvät tyypillisesti auton vikoihin. Vaikka ympärilläni on ihmisiä, olen jossain määrin myös yksinäinen ja ulkopuolinen tässä härmäläisessä kuplassa. Olisi myös kiva jakaa enemmän omia tunteitaan ja löytää enemmän samanhenkisiä ihmisiä. Kaverinkaveri Saarisen Jesse tuli eräänä päivänä kesäkuun lopulla käymään kotikaupungissaan Kemistä. Mulle hyvänpäivän tuttu ja päätin sitten mennä kaverini Paakin Hannun kanssa Jesseä asemalle juna-asemalle vastaan. Jesse oli opiskellut Kemissä pari vuotta. Hän kuitenkin kertoi samalla käyvänsä paljon Oulussa ja kehui kaupunkia todella monipuoliseksi paikaksi. Oulussa on yli satatuhatta asukasta ja sinne on hyvät junayhteydet. Kun Jessen saavuttua mutustelimme pizzaa Kauhavalla, ajatukseni selkenivät.

Ei mennyt montaa päivää Jessen vierailusta, kun olin tehnyt päätökseni. Kesän edetessä ajatukseni kirkastui entisestään, kun pohdin isoja mestoja Suomessa. Päätin, että päiväopinnot lukiossa menevät jäihin ja vaihdan maisemaa. Oulu alkoi tuntua koko ajan houkuttelevammalta ja otin selvää kaupungista Jesseltä ja muualta. Kesätöissä luisti hyvin enemmän tai vähemmän. Puhuin asiasta myös porukoiden kanssa. Ne suhtautuivat hyvin nihkeästi, koska lukioni oli vielä kesken. Sanoin suorittavani opintoja etänä ja mahdollista on jatkaa myös neljännelle vuodelle. Isännän mukaan tämä on vain hetken mielenhäiriö ja menee pian ohi, mutta olen ajatellut asioita vakavasti päättäjäispäivästä lähtien. Isännän suhtautuminen asiaan voimisti vain tahtoani lähteä. Äitillä tulee ikävä, kuten aina, mutta itsenäistymisen aika tulee ennemmin tai myöhemmin. Elämä tässä pikkukaupungissa kyllästyttää, kun näen kaupalla pahoina päivinä, mutta säännöllisesti toistuvin väliajoin Vanhasta yrittämässä tehdä viinan ja paskanhajuisena esittämässä tärkeää sekä paikallisia jonneja koettelemassa rajojani. Samoin kaikenkarvaista, mutta konservatiivista porukkaa, joiden kanssa huumorimme ei kohtaa alkuunkaan. 

Olin pitkin kesää aktiivinen Oulun suuntaan. Lähettelin työ- ja asuntohakemuksia. Rakas pomoni Etu-Rauhanen kuuluu siihen porukkaan, joka jää kaipaamaan mua Kauhavalla. Hän olisi joka tapauksessa menettänyt minut lukiovuoden mukana, mutta Pasi päätti kuitenkin tukea mua muutossa ja suositteli mua lämpimästä kauppoihin Oulussa. Sain työpaikan oululaisesta kaupasta syyskuun vaihteesta alkaen ja näin myöhemmin myös asuntoasiat järjestyivät. Hannu ja muut paikalliset retkut olivat että tsemppiä, mutta meinasivat poiketa. Kannustavin mielin, mutta ilman suurta draamaa. Tein päätökseni. Jätin Kauhavan lukion fyysisesti ja ostin pelkän menolipun Ouluun. Iso city ja sivistys kutsuvat. Mua ei kiinnosta enää elää arkeani täällä. En malta odottaa elokuun loppupuoliskoa. Tunne oli vapauttava, kun asiat järjestyivät.

Jussi Uusitalo