Osa 4: Mania
Otetaan taas aikahyppyä. Olen asunut pari viikkoa Oulussa. Minulla on kalustettu kämppä Heinäpäässä. Viihdyn siellä ihan ok ja pidän sen siisteydestä suht hyvää huolta. Asunto on mun käytössä koko talven, sillä päävuokralainen on sen ajan maailmoilla. Mulla alkoi viime viikolla työt keskustassa sijaitsevassa keskisuuressa kaupassa. Työnkuva on periaatteessa sama kuin Kauhavalla, mutta totta kai ympäristö on ihan eri mitä siellä. Täällä ei niinkään pyöri jatkuvasti samoja kanta-asiakkaita, joista voisi tulla hyvänpäiväntuttuja. Pahoina päivinä niitä en kaipaisikaan pahassa mielessä. Esimieheni on aika neutraali ja työkaverit ok. Kaikilla on omat elämänsä ja menonsa, eikä heti alussa ole ainakaan kehkeytynyt mitään sen syvempää suhdetta työkavereihin.
Kaikki työrintamalla siis ok. Ihan näennäisesti. Pystyn elättämään itseni sen verran hyvin, että asumiskulut hoituu ja pientä ekstraa voin tarjota iselleni. Kämpillä pelaan lähinnä pleikkaa ja katon sarjoja. Mieleni tekee usein ulos ja olen ladannut myös Tinderin. Muutaman kerran olen käynyt aamuvuoron jälkeen itsekseni afterworkeilla muutamissa Oulun baareissa. Olen harrastanut pintapuoleisia sananvaihtoja, mutta tähän mennessä vielä ihmetellyt ja ihastellut Oulun menoa.
Eräänä viikunloppuisena iltana eksyin erääseen Oulun hieman huonomainesempaan baariin. Baari oli mielestäni mainetta parempi, asiakkaana oli mukavaakin porukkaa ja palvelu oli hyvää. Silti paikalla oli myös pitkäaikaisempi selkeä kanta-asiakas, joka yritti olla minulle kokoajan mukava ja otti minut silmätikukseen. Välttelin tätä asiakasta pitkin iltaa ja juttelin terävemmälle asiakaskunnalle. Illan lopulla tämä kanta-asiakas kuitenkin kadotti puhelimensa ja päätti yhtäkkiä syyttää minua siitä. Järjestyksenvalvoja oli kuitenkin mun puolella samalla kun auttoi tätä valopäätä etsimään puhelinta. Mä lähdin pois kuitenkin puhelimenetsinnän aikana ja sain hieman ikävän sivumaun illasta.
Päivät vierii ja olen viihtynyt vapailla Oulun menoissa. Työt kaupalla ovat hoituneet vanhasta tottumuksesta ihan kohtuu hyvin. (en tiiä kirjotetaanko tuo erikseen) Kertaalleen olen saanut myös työkaverinkin houkuteltua yhdelle afterworkille, mutta tavaksi ei ole tullut. Tässä vaiheessa syksyä ja elämää Oulu tuntuu uutuudessaan edelleen kodille. Tämä on iso kaupunki täynnä paljon mahdollisuuksia. On livemusiikkia, kauppoja, kahviloita ja muuta oheistoimintaa.
Osa puiden lehdistä on muuttunut keltaisiksi ja syksy alkaa olla kohta kauneimmillaan. Tämä on nostanut myös omalta osaltaan mielialaani. Koska en ole kuitenkaan verkostoitunut kaupunkiin erityisen hyvin, niin vapaa-aika on toistaa välillä itseään, enkä jaksaisi kaiken aikaa viettää sitä sohvalla. Koska olen aika menevä, niin olen paljon kierrellyt ympäri Oulua syksystä nauttien. Kävin myös laitakaupungilla nauttimassa luonnosta Pilpasuon retkeilyreitillä. Vai pitäisikö sanoa oululaisittain Pilipasuo... Paistoin makkaraa ketsupin ja väkevän sinapin kera, otin kah(a)via termospulloon ja nautin luonnon hiljaisuudesta. Syksyssä hienoa on myös huomattavasti vähentyneet hyttyset. Dalai Lama onkin sanonut viisaasti, että jos kuvittelet olevasi liian pieni vaikuttamaan asioihin, niin yritäppä vittu nukkua hyttysen kanssa. Tämäpä lähti nyt rönsyilemään, koska hyttyset on tähän aikaan vuodesta offtopic, mutta muistakaa tää kuitenkin. Sanonko tätä tosiaan 18-vuotiaana muka kokemuksen syvällä rintaäänellä vai onko kirjoittaja sittenkin vanhempi. Kuka ties?
Terassit on jo suljettu, mutta vielä on ollut kauniita ilmoja. Olen avoimin mielin koittanut tutustua ihmisiin ja käynyt kertaluontoisesti myös parilla Tinder-treffeillä. Pariin hyvänpäiväntuttuun olen Oulussa tutustunut ja käynyt uudemmankin kerran viettämässä iltaa heidän kanssaan. Uudet kaverini ovat käyneet myös luonani pelaamassa pleikkaria. Silti syvällisempää connectionia en oo löytänyt täältä ja olen emotionaalisesti ajoittain hieman yksinäinen. Silti kaikki tuntuu tässä kohtaa vielä uudelta ja mielenkiintoiselta.
Kun päivät ja viikot vierii, mulla on ollut useana vapaapäivänä krapula. Kivaa on ollut, mutta välillä ankiaa herätä yksin omilta kämpiltä. Ei sillä etteikö ois saanu, vaan että tiet erkanevat tumuisissa oloissa ja todellisuus iskee vasten kasvoja. Jesse ja muutama muu on kehunut Oulun pikaruoka-, etenkin pizzakulttuuria maasta taivaisiin. Puhe ei ole katteetonta. Täällä on ihan rutosti pizzerioita, tiettävästi eniten Suomessa väkilukuun nähden, vaikka asukkaita onkin yli satatuhatta. Oululaisena tavaramerkkinä pizzassa on myös majoneesi, ainakin erään lappalaisen suusta se on oululaista höpötystä. Musta se passaa lättyyn vallan mainiosti, mutta ei joka kerta. Alkaa vaan janottaa enemmän. Ei pidä unohtaa myöskään kebabbilaa ja grillikioskeja lähiöissä. Itä-Tuirasta löysin btw maailman parasta kebabia. Hyvä ruoka, parempi mieli. Indeed!
Koska kaverini täällä ovat vain hyvänpäiväntuttuja, en viitsi jatkuvasti hätistellä heitä mukaani kylille, vaikka itselläni tekee usein mieli. Olenko addiktoitunut? En ole. Olen vain uusi kaupungissa vailla miellekästä aktiviteettia ja piirini ovat toistaiseksi vielä pienet. Kyllä tämä monella mittarilla Kauhavan voittaa, vaikka välillä kaipaankin kotiin pitemmäksi aikaa kuin käymään yksittäinen vapaa pätkä. Lukio-opintoni loppu häämöttää ensi vuonna ja ne ovat tauolla, vaikka mulla olisikin aikaa työstää niitä. Energiani ja keskittymiseni menevät kuitenkin mielenkiintoon uutta kotiani kohtaan. Olen nähnyt jo muutamia kapakoita hyvine ja huonoine puolineen. Olen päättänyt purkaa intoa myös liikuntaan hankkimalla jäsenyyden kuntosalille ja liikkumalla ulkona. Tällainen tavallinen (ja tavallinen) lähtee ihan perussalille, vaikka täältä löytyy myös ns. hormonipaikkoja. Ulkona voin liikkuessa ihastella myös auringonlaskuja tähän aikaan vuodesta.
Elämä tuntuu tällä hetkellä varsin mukavalle, vaikka vielä enemmän haluaisinkin. Tiedän, että täällä on mahdollisuuksia ja tästä tulee vielä pysyvämpi koti.
Jussi Uusitalo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti