Osa 6: Kaamos
Kiitos kysymästä. Jalkani voi ihan hyvin ja puujalka on parantumaan päin. Olen pystynyt käymään myös töissä ja viikkoni on alkanut henkisesti ihan nousujohteisesti. Työtkin luistavat ja esimieskin on vähemmän mulkku, vaikka ei se ollut sitä missään vaiheessa, vaan itteä vaan viime viikkoina vitutti. Oho viisi veellä alkavaa sanaa edellisessä lauseessa, joista kaksi samaa sanaa. Ihan kuin tekstin laatu huononisi Kauhavan tarinoista, mutta meno Oulussa ei ole huonontunut. Omaksi ilokseni näitä päivittelen. Välillä oon käynyt kotona moikkaamassa perhettäni ja on ollut ikävä sekä porukoita että veljeä. Jopa unohdan välillä, mitä olen kesästä kirjoittanut. Alkaakohan kaamosmasennus painaa tai jotain. Lapsena en edes ajatellut tällaisesta mitään. Toki luntakin oli vielä jonkin verran, vaikka ilmasto onkin muuttunut ja pimeät ajat olleet pidempiä. Täällä toki kaikki tiet vievät Peltolaan, jos tarve vaatii.
Silti viihdyn täällä Oulussa hyvin. Paremmin, kun olen löytänyt nyt uuden ystävän. Kuten tuli sanottua, olen ollut emotionaalisesti ajoittain yksinäinen. Minulla on paljon kavereita, mutta syvempiä ystävyyssuhteita en solmi helposti. Mikä tahansa ihmissuhde, hyvä tai huono, vaatii myös hyvää sattumaa. Sanotaan vaikka, että myös konflikti pusikossa riittää kun ajoitus on oikea. Ihan kiva oli törmätä Kossiin, vaikka sattuihan se sillä hetkellä. Kiva puhua välillä diipimmästi ja omana itsenään heittää paskempaa läppää mitä toinen ymmärtää.
No mutta täähän kuulostaa joltain miesten väliseltä rakkaustarinalta. Ei ole ihan sitä, vaan karskia toveruutta miehekkäällä latinotavalla jos näin erään radiokanavan takavuosien mainoksesta pitää lainata. Olen yhä myös sinkku ja harrastanut deittailua. Ihan ok jatkuneet tämäkin harrastus. Tosissaan annan mahdollisuuden, että en ole vakavissani. Ihan kivaa ajanvietettä, mutta en avaa tästä enempää. Mutta mitään vakavempaa ei ole vielä tapahtunut.
On tullut vietettyä aikaa Samin ja muiden hyvänpäiväntuttujen kesken yhdessä ja erikseen. Ollaan istuttu iltoja ja harrastettu liikuntaa. Meillä ei työpaikalla ollut firman pikkujouluja, mutta kavereiden kesken päätettiin kuitenkin pitää omat vastaavat. Varasimme paikaksi Alppimajan Alppilan kaupunginosassa. Kyseisellä raknenuksella merkittävää historiaa, sillä se rakennettiin toisen maailmansodan aikaan saksalaisten SS-joukkojen upseerikerhoksi. Rakennus on myöhemminkin ollut sekä sotilas- että siviilikäytössä. Myöhemmin se on kuulunut Pohjolan Karjalaseuroille ja tunnettu Kalevan Kartanona. Sittemmin se on toiminut myös Tuiran paloasemana yli 40 vuoden ajan, joista myöhemmät vuodet sivupaloasemana. 2000-luvun alusta se on tunnettu nykyisellään Alppimajana, jota on vuokrattu esim. juhlatilana, kuten me nyt.
Alppimaja on oikeastaan ainoa, mikä natseilta on jäänyt toisesta maailmansodasta ja tiettävästi takassakin on hakaristi, mitä näin voin kirjoittajan näkökulmasta kertoa. Se on vain todellinen muisto historiasta. Oulu hyötyi saksalaisista yllättävän paljon. Elävöittivät kaupunkia, olivat kohteliaita, rakensivat sen ajan sairaaloita sekä teitä. Jäipä yli 4000:sta SS-sotilaasta jälkeen myös jokunen lapsi oululaisäideille. Sittemmin parakit on kuitenkin purettu. Alppilan kaupunginosa on saanut nimensä juuri näistä alppijääkäreistä. Nykyään se on rakennetuttu lähinnä kerrostaloilla ja vanhempi osa (ei silti ennen sotia) suomalaisilla rintamamiestaloilla. Loppu mikä natseista tiedetään, on ikävää historiaa, minkä tietää aika moni. Silti maailma on täynnä valehtelevia kyrpiä, jotka kieltää kaiken minkä historia on todistanut sokealle mantallekin. Tän päivän äärioikeisto saisi purkaa vaikka vihansa vaikka hillosipuleihin. En ymmärrä tollasta ihmisten kuoleman toivomista.
Puhuminen sota-ajasta sopii mainiosti tähän vuoden aikaan. Miehekkään saksalaisessa hengessä vietettiin oikein kivat pikkujoulut, johon kaikki tuotiin omia juomia ja syömistä nyyttärihengessä. Katsottiin myös elokuva ennen juhlimista. Juhlissa me pelattiin lautapelejä, juteltiin syvällisiä ja taisi joku meistä kutsua somen kautta myös muutaman ulkopuolisenkin ihmisen. Ei siinä mitään. Olen oikein avoin uusille tuttavuuksille, eikä nämä ole mun, vaan meidän pikkujoulut. Nää maksettiin yhessä. Yksi meistä toi myös karaokelaitteen. Mä en laulanut, koska en todellakaan osaa, mutta Sami lauloi siitä huolimatta. Turhaan estin Samia tarttumasta mikkiin, vaikka huusinkin hänelle että "Sami, älä vittu koske siihen!". Kaikella rakkaudella kuitenkin kärsittiin Samin esityksen ajan. Sainkin oikein kivoja uusia tuttavuuksia, vaihdoimme yhteystietoja ja tulimme tutuksi myös krapulan jälkisenä aikana. Eräästä näistä tuli hieman läheisempi.
Pikkujouluja seuraa luonnollisesti joulunodotus. On vuoden pimeintä aikaa ja työpaikalla on hyvissä ajoin alettu soittamaan joulumusiikkia. Toki itseä hieman piristää kaikki jouluvalot pimeyden keskellä, mutta työntekijän näkövinkkelistä alennusmyynnit ja joulukiire ovat melkoista helvettiä. Esimieskin on kaiken tämän keskellä näyttänyt nurjempaa puoltaan, kun stressi on läsnä. Pikkukaupungin huolettomuutta tulee ikävä, kun Etu-Rauhasen kanssa homma on hanskassa ja haisevalla Vanhasellekin voi toivotella hyviä jouluja. Kaiken lisäksi kuulen koko ajan uudelleen samat joulurallatukset samassa paikassa. Niitä tekopirteitä jenkkilauluja nimenomaan, kun itse olen vain se suomalainen tonttu, joka ei saa unta. Kotona en kuuntele joululauluja lainkaan.
Synkästä vuodenajasta huolimatta elämä rullaa ihan kivasti, kun olen saanut myös tutustua paremmin pikkujouluissa tapaamaani tyttöön. Hän ilmestyi paikalle kaverini puolitosissaan laittaman somekutsun kautta yhdessä kaverinkaverini kanssa. Meillä on hauskaa yhdessä Linnean kanssa omaperäisellä tavalla, mutta pääasia on että me ymmärretään toisiamme. Katsomme leffoja ja ulkoilemme paljon hänen samojedinsa Simsimin kanssa. Hyvä, että uusi paras ystäväni Sami ei tule mustasukkaiseksi minusta. Näin ei kuitenkaan ole. Samin kanssa tehdään äijäjuttujakin, kuten käydään jääkiekkopeleissä ja kuntosalilla. No ei sentään. Me puhutaan paljon tunteista ja osataan syödä myös salaattia. Ulkona on paska ilma, mutta hyvä että elämä rullaa muuten. Alkuhuuman jälkeen on täytynyt ottaa hieman vauhtia hyvältä perseestäkin.
Vietin joulun kotona Kauhavalla, mitä odotin yli kuukauden. Hyvä olla rauhaisassa pikkukaupungissa ja nähdä vanhojakin kavereita samalla reissulla. Uusi vuosi meni Oulussa, josta on tullut todellininen kotini. Iso kaupunki, mutta ei liian iso. Verrattain rauhallisia ja ystävällisiä ihmisiä jos vertaa Euroopan isompiin kaupunkeihin. Keskusta ei ole järin iso, mutta se tuntuu myös hyvälle asialle. Talvi vierii omalla painollaan. Linnean kanssa ollaan käyty pulkkamäessä Virpiniemessä. Välillä on tuntunut hämmentävältä, miten hyvin kaikki ovat lopulta menneet, vaikka ei ihan omien suunnitelmien mukaan. Elämää ei voikaan suunnitella liikaa, mutta kaikelle uudelle pitää antaa mahdollisuus. En tiennyt paljon Oulusta, mutta tänne halusin ja halusin myös jäädä.
Jussi Uusitalo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti